Toisaalta ja toisaalta

Runoudesta kyseen ollessa raja onnistumisen ja epäonnistumisen välillä on hieno, ajatuksena ehkä järkeä tai mieltä vailla.

Yleensä epäonnistumisessa onnistuu tahtomattaan, joskus sitäkin on tietoisesti yritettävä.

Vasta ilmestyneessä kirjassani, nimeltään Toisaalta, onnistumista ja epäonnistumista on koetettu tavoitella kaksin käsin.

Toisaalta on pienten, usein vain muutaman sanan tai rivin mittaisten lyyristen havaintojen ja tunnelmien jatkumo. Toisaalta on kymmenen runon suite, sarja, joka on upottamalla upotettu kokonaisuuden lomaan. (Niistä ensimmäisen olen lukenut kuultavaksi ja nähtäväksi tähän).

Edelliset dokumentoivat sen, mitä olen kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana enimmäkseen yksin kotona, useimmiten myöhään yöllä, sisään tai ulos katsoessani ajatuksistani ja tuntemuksistani tuntenut ja ajatellut, pääasiassa runoudesta yleensä ja kaipuusta erityisesti. Silloin naamiossani on linnun kuva. Joskus se on riittävä, joskus riittämätön.

Mainittu kymmenen runon sarja sen sijaan tulee nimenomaan toisaalta. Se on vakava (muttei käsitteellinen tai menetelmällinen) yritys kirjoittaa toisin. Yritys katsoa mitä tapahtuu, jos muodon näennäisestä tiukkuudesta huolimatta (kaikki kymmenen runoa koostuvat kymmenestä jokseenkin saman mittaisesta paririvistä) kaikki tehdään väärin, epäkoherentisti, kielioppia, lauseoppia, välimerkkien sovinnaista käyttöä vastaan.

"Väärin" kirjoittamisen yritys ei koskenut ainoastaan muodollisia seikkoja. Annoin mielikuvitukselleni ja assosiaatiokyvylleni (joita itse pidän lähes olemattomina) täyden vapauden. Tartuin välittömästi ja sensuroimatta siihen, mikä eteeni tuli omasta päästä tai ulkopuolelta, sama se. Kysymys kuului, saatoinko luottaa siihen, että runo voittaisi ja alkaisi viedä kirjoittajaa, tuottaa merkitystä, jota en ollut itse etukäteen määritellyt. Sarjan edetessä tein myönnytyksiä, luovuin lauseen tarkoituksellisesta rikkomisesta ja annoin runon tulla. Onhan ihminen vain kala, joka kalisuttaa luitaan.

Niin tai näin, lienen onnistunut ja epäonnistunut molemmissa hankkeissani. Joka tapauksessa kolme vuotta kestänyt kirjoitusjakso osoittautui riittävän pitkäksi. Olipa kyseessä pitkä tai lyhyt runo, joukossa on sellaisia joiden tekijyyttä en mene kiistämään, mutten myöskään myöntämään. Olen vajavaisuuksistani huolimatta onnistunut kirjoittamaan runoja, joita luen ulkopuolisena ja niistä irti päästäneenä – siis toisaalta.