Friday, October 15, 2010

Paljain jaloin (liite 1)


Omaelämäkerrallinen teos saakoon lukijalta omaelämäkerrallisen alaviitteen. Kuva on otettu kaksi viikkoa sitten Suomalaisen Yhteiskoulun käytävillä Helsingin Etelä-Haagassa. Pitkästä aikaa koolla oleva vuosiluokka 1975 on tutustumassa entiseen koulutaloonsa pari tuntia ennen illalla Vanhalla ylioppilastalolla vietettäviä luokkajuhlia. 

Tämän kirjoittaja erottuu kuvassa takana keskellä, tuntomerkkeinä musta pikkutakki ja sen alla musta pusero, jonka rintamuksessa harmaa leveä raita. Jollen ole aivan väärässä, vasemmalla näkyvän ikkunarivistön takana on kaapisto, johon on koottu valikoima täytettyjä lintuja. Epäilen, että ne ovat Pentti Linkolan peruja, yli kuuden vuosikymmenen takaa. Ikkunarivistön edessä tallustelee ruudullisessa paidassaan partasuinen mies, joka vielä kuvanottohetkellä oli Ylen palveluksessa. Yhtäkkiä, vajaa kaksi viikkoa myöhemmin, Kimmo Wilska, tunnettu kannabiksen puolestapuhuja, sai maksaa menneistä.

Olen jo päättää alaviitteeni tähän, kun todellisuus puuttuu peliin. Televisio on auki, ja Strada alkaa. Ensimmäisissä kuvissa esiintyy Tuomari Nurmio, joka on piakkoin julkaisemassa muistelmansa. Toimittaja pyytää Nurmiota kertomaan kovasta nuoruudestaan. Tämä menee saman tien koulumuistoihinsa. Poikakoulu Kalliossa, aikana jolloin koulukiusaamisesta ei tiedetty mitään, oli kuulemma helvettiä ja kidutusta. Kun Nurmio oli jäämässä toisen kerran peräkkäin luokalle, hän sai siirron yhteiskouluun, "jossa oli tyttöjäkin". Tässä tapauksessa SYK oli tulevan taiteilijan pelastus.

Kuva: Tuija Kolkki

1 comment:

  1. Ei tuo äidinkielenopettaja sattunut kokoukseenne? Ainakin Äidinkielenopettajain liittoon kannattaisi välittää viestiä ja teosta, tjt.

    ReplyDelete