Runoilijan mielikuvat liikkuvat hienostomaailmassa. Kristallimaljakko, jossa on kukkia, on ylen ohut ja hento, koska salonkinaiselle kuuluvan käyttöesineen, viuhkan kärki, voi hipaisullaan särkeä sen. Niin herkkätunteisia eivät ole muut kuin vanhan kulttuurin muovailemat ihmiset.

Pelkkä taiderunoilija olisi selvemmin ja havainnollisemmin kertonut loukatun mieleen jääneestä oksasta, vuodatetuista kyynelistä, unettomista öistä, myrskyistä tyynen pinnan alla, ja nauttinut kuvatessaan tätä kaikkea, välittämättä henkilöstä sen enempää kuin kasvista, jota hän leikkelisi mikroskooppista valokuvausta varten. Kun runo olisi valmistunut ja tullut osuva, niin hänen ensimmäinen ajatuksensa olisi ollut: mitähän yleisö nyt sanoo tästä? Olisikohan kilpailijani saanut aikaan samanlaista?

Lähinnä hienostotasolle kuuluu myöskin ulkoa siloiteltu, mutta sisältä hienostumaton "keikaritaso". Tällä puolihienostotasolla on myös oma kirjallinen tyylinsä, puolihienostotyyli, jolle on ominaista hienostoelämän teennäinen, eleganttia tahattomuutta tavoitteleva kuvaus sekä kirjoittajain myötätunnon pysyminen suurmaailman tyhjäntoimittajain, keinottelijain ja elostelijain puolella.

Sekä hienosto- että puolihienostotyyli käsittelevät etupäässä ylhäisöpiirejä, turisti-, hotelli-, kahvila-, klubi-, kylpylä- ja urheiluelämää sekä ajan mieli- ja muotiharrastuksia, koettaen aina pysyä viimeisten saavutusten ja "viimeisen huudon" mukana.