Sunday, January 23, 2011

Sääpäiväkirja, tammikuu 2008

Vuonna 2008 pidin päiväkirjaa säästä. Kirjoitin joka päivä muutaman sanan sateesta, päivänpaisteesta ja vuodenkierrosta yleensä. Tuolloin tuntui siltä, etteivät merkintäni olleet riittävän "merkittäviä" julkaistavaksi; nyt kun vilkaisin niitä uudelleen, tulin toisiin aatoksiin. Ainakin nykyinen talvemme on erilainen. Kuten päiväkirjasta huomaa, kolme vuotta sitten tammikuussa tuli harva se päivä vettä ja ensimmäinen kunnon lumikin satoi vasta loppiaisen tienoilla. Niin tai näin, seuraavassa merkintäni tammikuulta 2008.


Tiistai, tammikuu 1

Märkiä puita. Pilvinen taivas sinisen sävyissä. Naakkoja tuulten viskeltävänä.

Munkkiniemi, Etelä-Haaga


Keskiviikko, tammikuu 2

Yksinäinen talitiainen piipittää yön pimeydessä. Sitten se yhtäkkiä lopettaa.

Etelä-Haaga


Torstai, tammikuu 3

Kylmä, tuulinen aamu. Jäätä maassa. Matalalla roikkuva, ohut tummanharmaa pilvikerros kiitää taivaan poikki.

Etelä-Haaga


Perjantai, tammikuu 4

Hirveän kylmä, selkeä ja kirkas päivä. Tuuli, joka käy suoraan ytimiin. Ei vieläkään lunta, mutta hetken ajan keskipäivällä aurinko paistaa matalalla suoraan silmiin.

Etelä-Haaga, Pasila, Keskusta


Lauantai, tammikuu 5

Toisinto eilisestä, ainoastaan tuuli on hieman tyyntynyt.

Etelä-Haaga, Keskusta


Sunnuntai, tammikuu 6

Iltapäivällä kirkas pakkaspäivä yhtäkkiä taittuu ja paljas maisema peittyy usvaan ja ilma on täynnä ohutta lunta.

Etelä-Haaga, Kela, Siuntio


Maanantai, tammikuu 7

Satoi ensimmäisen kunnon lumen, puolen kymmentä senttiä. Sen pystyi aistimaan, sillä kaikki äänet kuulostivat vaimennetuilta.

Etelä-Haaga, Pasila, Munkkivuori


Tiistai, tammikuu 8

Yöllä satoi muutaman sentin lisää lunta.

Etelä-Haaga, Pasila


Keskiviikko, tammikuu 9

Heti ulos astuttuani panin merkille neljä asiaa: Yöllä on satanut lisää lunta, talitiaiset säksättävät villeinä, lämpötila on noussut nollaan ja pilvipeitteestä huolimatta ilmassa on paljon enemmän valoa.

Etelä-Haaga, Pasila, Keskusta


Torstai, tammikuu 10

Märkää, pimeää, tuulista.

Etelä-Haaga, Pasila


Perjantai, tammikuu 11

Yhä vain märkää, pimeää, tuulista.

Etelä-Haaga, Pasila


Lauantai, tammikuu 12

Maan ja meren yllä läpitunkematon sumu, näkyvyys kaksi-kolmesataa metriä. Puut eivät hämmennyksissään tiedä, kallistuako syksyn vai kevään suuntaan. Ei värejä. Hiljaista, vähän elollisia olentoja liikkeellä: kaksi oravaa, muutamia tyypillisiä talvilintuja: heinäsorsia, puluja, variksia, naakkoja, varpusia, talitiaisia, sinitiaisia, yksi harakka, yksi harmaalokki, yksi viimekesäinen kyhmyjoutsen.

Etelä-Haaga, Seurasaari, Tapiola, Espoo


Sunnuntai, tammikuu 13

Sumu tiessään, lumi sulanut. Satelee. Puut heiluvat tuulessa.

Etelä-Haaga, Munkkiniemi


Maanatai, tammikuu 14

Jälleen uusi musta, valoton päivä. Illalla, töistä kotiin palatessa, taivaalla hohtaa kuun sirppi. Repalaisten pilvien väleissä muutama tähti

Etelä-Haaga, Pasila


Tiistai, tammikuu 15

Sataa vuorotellen vettä ja räntää.

Etelä-Haaga, Pasila, Munkkivuori


Keskiviikko, tammikuu 16

Pimeää mutta kuivempaa kuin eilen. Melkein lämmintä.

Etelä-Haaga, Pasila, Keskusta, Munkkivuori


Torstai, tammikuu 17

Kevyttä utua katulyhtyjen ympärillä. Pimeä jatkuu, kuin joku olisi kastanut maapallon pullolliseen mustetta.

Etelä-Haaga, Pasila, Munkkivuori


Perjantai, tammikuu 18

Talitiainen piipittää yön pimeydessä. Heti perään toinen vastaa sille jostain kauempaa.

Etelä-Haaga, Pasila


Lauantai, tammikuu 19

Sataa vettä ja räntää koko päivän. Välillä tuulee myrskyn lailla.

Etelä-Haaga, Tapiola, Espoo


Sunnuntai, tammikuu 20

Myrskyistä tuulta, tihkua. Rannoilla lyhyttä, korkeaa aallokkoa. Puolen päivän jälkeen muutama hetki kovaa, tammikuista auringonvaloa.

Etelä-Haaga, Seurasaari, Munkkiniemi, Leppävaara


Maanantai, tammikuu 21

Tuuli on laantunut, mutta lisää sadetta. Keskipäivällä pilvipeitteen lävitse siivilöityy valo, joka saa värit hohtamaan kylläisinä.

Etelä-Haaga, Pasila, Maunula, Kruununhaka, Munkkiivuori


Tiistai, tammikuu 22

Aamulla odottaa yllätys: maa on sentin paksuudelta kuivan lumen peitossa.

Etelä-Haaga, Pasila


Keskiviikko, tammikuu 23

Pilvinen mutta kuiva pakkaspäivä. Iltapäivällä vähän ennen auringonlaskua läntiseen horisonttiin repeää vaaleanturkoosi ja punerva kaistale kuin toisesta maailmasta tulevaa valoa.

Etelä-Haaga, Pasila, Keskusta


Torstai, tammikuu 24

Luvattu myrsky pyyhkäisi myös Helsingin yli. Iltapäivällä ilma oli sakeanaan vaakasuoraan satavaa märkää lunta.

Etelä-Haaga, Pasila, Munkkivuori


Perjantai, tammikuu 25

Iltapäivällä taivas on hetken ajan pilvetön ja kauniin vaalean sininen.

Etelä-Haaga, Pasila


Lauantai, tammikuu 26

Jäistä lunta,
märkiä lehtiä.

Askelet,
ritinää muistista.

Tiaiset valosta:
tii-ty, tii-ty. tii-ty, tii-ty.

Tänään meille
sinitaivas.

Pilvet, miten
ja minne tahtovat.

Yllä sotkain,
koskeloin.

Etelä-Haaga, Munkkiniemi, Munkkivuori, Tapiola


Sunnuntai, tammikuu 27

Kirpeä ja kirkas talvipäivä, noin viisi pakkasastetta. Runsaasti valoa, joka tuntuu hyvältä heti silmien takana. Muutamia tiaisia lukuun ottamatta, ei lainkaan lintuja.

Etelä-Haaga, Munkkiniemi


Maanantai, tammikuu 28

Pakkaspäivä. Käveleminen hankalaa, koska joka askeleella pitää varoa liukastumista.

Etelä-Haaga, Pasila, Leppävaara, Lauttasaari, Munkkiniemi


Tiistai, tammikuu 29

Märkää ja tuulista.

Etelä-Haaga, Pasila


Keskiviikko, tammikuu 30

Iltapäivällä ilma on sakeanaan märkiä lumihiutaleita, jotka eivät näytä tietävän mihin laskeutua.

Etelä-Haaga, Pasila, Munkkivuori


Torstai, tammikuu 31

Aamulla tiaiset nauttivat joukolla valosta, illalla on jälleen pimeää. 

Etelä-Haaga, Pasila

No comments:

Post a Comment