Sotajuttu

Satunnainen tuttavuus kertasi talvisodassa taistelleen isänsä moneen kertaan toistaman tarinan. Kertojan mukaan isän kanssa samassa yksikössä palveli muuan nuorukainen, jonka rintamatoverit ristivät Iltatähdeksi. Lempinimensä tämä oli saanut kerrottuaan, että häntä siittäessään isä oli ollut jo varsin iäkäs, reilusti päälle kuudenkymmenen. Ukon 85-vuotispäiviä oli vietetty vain runsas kuukausi ennen sodan syttymistä, ja noissa juhlissa päivänsankari oli innostunut muistelemaan nuoruutensa aikoja. Kotoaan hän lähti tuskin viisitoista täytettyään ja kulkija luonnoltaan kun oli, päätyi ennen pitkää merille. Lähtönsä päivän ukko muisti tarkasti: kylmä ja pimeä joulukuun alun aamu, vain muutama vuorokausi kirjailija Stenvallin kuolemasta. 

Viitisen vuotta maailman meriä käytyään ukko päätyi Kööpenhaminaan, ja uutta pestiä odotellessa oli aikaa istuskella Nyhavnin kapakoissa. Eräänä iltana kuppilan nurkassa kyhjötti synkkä ja resuinen, kenkänsä puhki kävellyt vaitonainen mies, joka paljastui ranskalaiseksi. Merillä ukkoon oli tarttunut sen verran kielitaitoa, että vieraan kanssa tultiin jotenkuten juttuun. Ranskalainen kertoi kuljeksineensa ympäri maita, pääasiassa jalan, ja olevansa matkalla Ruotsiin. Jutustellessa kävi ilmi, että miehet olivat täsmälleen saman ikäisiä, ja molempien syntymäpäivä kirjoitettiin 20. päivä lokakuuta 1854. Tämä merkillinen yhteensattuma lienee syy siihen, että ukko muisti keskustelukumppaninsa nimen vielä yli kuusi vuosikymmentä myöhemmin, vaikkei ollut tavannut häntä sen koommin. Kun ikätoverit paiskasivat kättä Nyhavnin savuisessa satamakuppilassa, ranskalainen sanoi: ”Rimbaud, Arthur.”